sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Air Wick tuoksuja - omia kokemuksia

Nyt alkaa olla parin viikon ajalta omia tuoksutuskokemuksia



Eipä hassumpaa, sanoisin. Kuitenkin edelleen taidan olla sitä mieltä, että parhaiten nämä tuoksutikut sopivat kylpyhuoneeseen. 

Buzzaajina on nyt toimineet mm. omat tyttäreni ja tuoksuja on siis kiidätetty huoneesta toiseen. Sara kiikutti jo seuraavana päivänä tuoksutikut pois omasta huoneestaan; perusteluna oli, että eivät sovi sisustukseen. Voi olla sekin kun kyseessä on neiti 10 vee :), mutta itse epäilen tuoksun voimakkuutta.  Sonja 8 vee on taas pitänyt tikut huoneessaan eiliseen saakka, kunnes minä vein ne pois. Oli nimittäin aika voimakkaat tuoksut, vaikka Sonjallakin oli vain 3 tikkua.

Ulkomailla matkaillessa olen aina ihmetellyt siivousaineiden voimakasta tuoksumaailmaa. Täällä kotimaassahan nimenomaan pyritään käyttämään mahdollisimman tuoksuttomia ja neutraaleja aineita.  Tuleeko ihmisille sitten mielikuva siitä, että on puhdasta jos tuoksuu pesuaineelle? Ainakin on käyty siivoamassa. Voipi olla, parempi siivousaineen tuoksu kuin ei tuoksua ollenkaan tai tunkkainen sellainen. Sama koskenee näitä tuoksutikkuja, voimakkaasta tuoksusta saattaa tulla mielikuva siivotusta kodista, vaikka käytännössä sitä ei oltaisi tehtykään. 

Jokatapauksessa olen mieltynyt käyttämään tikkuja WC:ssä ja kodinhoitohuoneessa ja mitä suuremmalla todennäköisyydellä käytän jatkossakin näitä Air Wick tuotteita. Silti ne eivät saa paikkaansa meillä muissa kodin  tiloissa. Kemiallinen tuoksu ja voimakas sellainen ei sovi mielestäni yleisiin tiloihin. Pölytön ja korkeintaan hiukkasen perinteiselle mäntysuovalle tuoksahtava koti on edelleen se mielestäni paras koti.  Eli eipä siis unohdeta kunnon siivousta kuitenkaan.   

Hauskaa näitä tuotteita oli kuitenkin kokeilla ja epäilykseni siitä, että pullossa olevat helmet menevät muusiksi ei sitten pitänyt paikkaansa, ehjiä ovat vielä. Pääsen seuraavaksi testaamaan suuvesiä, kaverini Tarja oli päässyt kampanjaan, ja siitäpä pitää tietysti kertoa täälläkin.. 

Niin ja tuleehan tänne tietysti vielä kooste muiden testaajien tuloksista hieman ennen kuin teen loppuraportoinnin

until then tuoksuja ja tunteita toivottaa teille Caya




Ei kommentteja: