sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Vanish kokemukset

No niin, sitten on aika kertoa kokemuksia ja palautetta Vanish tuotteista. Näytepusseja on jaettu Ellulle, Sirpalle, Sarille ja Irmalle ja heidän kokemuksiaan/palautetta odottelen. Näytteitä on siis vielä jäljellä, jos kiinnostaa (siilinjärvi- kuopio alueella) vihjaise...

Ensimmäinen oma pesukokemus : Ajattelin kokeilla Vanish geeliä Sonjan ulkoilutakkiin. Takki on kohtuu uusi, mutta jotenkin likka onnistui sen sotkemaan jo alkumetreillä, niin että jos tahroja ei saisi pois, sitä ei kyllä ilkeäisi käyttää muualla kuin omassa kotipihassa. Epäilen, että tahrat ovat rasvalikaa, joten vaikeita poistaa.


Valokuvaus on hankalaa ja tässä ei ehkä näy kuinka isot tahrat ovat (ellei suurenna kuvaa) mutta believe me, ovat pahoja. Laitoin siis geeliä, annoin vaikuttaa 5 min ja laitoin vielä koneeseen geeliä. Jännityksellä odotin mikä on tulos. Pöh, ei lähteneet.. Takki on ollut kuistilla kuivumassa ja aina siellä pistäytyessäni olen tuijotellut sitä ja ajatellut, että hukkaan meni.

Tänään tutkin tarkemmin takkia ja itseasiassa näyttää kuitenkin, että ehkä tahrat saattaakin olla pikkuisen haalentuneet, olen melkein vakuuttunut asiasta. Niin paljon kuitenkin, että päätin tehdä uusintakokeen, eli kokeilen liotusta ja sitten vielä uudestaan koneeseen.

Sen huomasin kuitenkin, että muu pyykki joka oli samalla aikaa koneessa tämän takin kanssa kirkastui selvästi. Joten summa summarum: vaikutti muuhun pyykkiin kirkastavasti, pähkäilyn jälkeen en ole vielä menettänyt toivoani, liotushommiin siis..


No niin ja tulos alla, eli ihan kaikki ei valitettavasti lähtenyt pois, mutta lähtipä kuitenkin niin paljon, että likka voi pitää takkia päällänsä.
Liotimpa muuten takin jälkeen hiukkasen aikaa tuossa vedessä Sonjan vanhoja kumppareita, koskapa ne olivat niin ärsyttävän nuhjaantuneet... kirkastuivat .. mutta en suosittele kokeilemaan (ainostaan riskillä), koska voi olla, että kumpparit menee pilalle, tässä tapauksessa sillä ei väliä

Huom! Takin väri ei ole muuttunut miksikään, toinen kuva otettu salamalla toinen ei, voi näitä kuvauksen vaikeuksia..


Sitten siirrymme valkopyykkikokeiluun ja hankalamman kautta tietysti.. eli vanhoja tahroja


Tahrat ovat todella vanhoja (luultavasti meikkivoidetta), en niitä ollut edes huomannut, ennenkuin olin ottamassa paitaa mukaan Kreikan matkalle. Mutta niin häiritseviä, että paita olisi käyttökelvoton, jos niitä ei saisi pois. Aloitin helpoimman kaavan mukaan, eli hiukkasen geeliä tahroihin ja Chrystal White jauhetta pesuaineen sekaan koneeseen. Pesty 30 asteessa, eli ei kuumalla. Lopputulos: Toinen tahra hävisi kokonaan, toinen haalistui huomattavasti, joten luulenpa, että kun teen vielä liotussession, sekin häviää tai ainakin haalenee huomattavasti.


Sitten TÄYDELLINEN onnistuminen :) Kaksi päivää vanhat veritahrat hävisivät kokonaan. Veritahrathan lähtevät parhaiten pois tuoreeltaan kylmällä vedellä, syy miksi en ollut poistanut niitä ajoissa: Sara onnistui torstai iltana telomaan itsensä skeittilaudan kanssa niin hyvin, että tuli kiire terveyskeskukselle tikkaamaan leukaa, hätäpäissäni nappasin liinavaatekaapista lasten sideharsovaipan, jonka tökkäsin vuotavaan leukaan. Kun tikkien laiton (lue stressin) jälkeen kotiuduimme eipä ollut paljon poweria rueta pyykkäämään...

Ja sama huomio näiden valkoisten kanssa kuin kirjopyykinkin, muukin pyykki kirkastui huomattavasti. Luulenpa siis, että taidan laittaa joka koneeseen tai ainakin silloin tällöin pesuaineen mukaan joko Vanish Oxi Action tai Chrystal White jauhetta, vaikka varsinaisia tahroja ei olisikaan, koskapa pyykki selvästi kirkastuu.

Ja meillähän on taas pyykätty



Hassua, että meillä taitaa suurin osa vaatteista olla pinkkejä, noh sehän sopii Vanish kampanjaan hyvin..

Tuossa taas yksi Sonjan ulkotakki, jossa kiitettävästi tahroja, KAIKKI lähti pois. After kuvaa ei valitettavasti ole, koska takki on viikon sisällä TOISTA kertaa pesussa, argh...en tajua, miten neiti saa yhtenä päivänä samaisen takin uudestaan likaiseksi... pitäisikö sittenkin ostaa tummempia vaatteita.. ei sittenkään, mielestäni pinkki on söde pienemmillä (ja isommillakin...) tytöillä

Muuten, edelleen korostan sitä, että parhaan pesutuloksen saa, jos vaan käsittelee tahrat tuoreeltaan, ainahan se tosin ei ole mahdollista ..

Hauskaa on, että pääsen itse myös testaamaan Dovea ! Siilinjärveläinen Dove Buzzadori ehdotti vaihtokauppoja ja nehän tehtiin :) oiva testauskohde, Buzzadori, jolla vauvaikäinen lapsi, joten maitotahroja ym varmaan riittää


Sitten enemmän tuosta mattosuihkeesta, testailin eilen oman auton penkkeihin..


Lähtötilanne: eipä tuota tarvitse edes vauvaikäisiä, koskapa meikäläisen auton takapenkki on tuossa kunnossa isompien lapsien jäljiltä - kaameaa...

Näitä tahroja olen pitkään yrittänyt ties millä saada puhtaaksi, huonoin tuloksin kuten yllä näkyy..


After

No, en odottanutkaan liikoja.. johan olisi ollut ihmeaine.. mutta kuten muussakin Vanish testauksessa, teen uusinnan, vaikeissa tahroissa olen huomannut sen välttämättömäksi..

Huomioita mattosuihkeesta:

- suihke on hieman hankalaa levittää tasaisesti
- ja tasaisesti se pitäisi saada, ettei tuloksena olisi pakanamaan kartta..
- älä läträä ainetta liikaa, minulla on etupenkki edelleen märkä, olisi pitänyt vähän ajatella, onneksi takapenkkiläiset voi istua kuivin pyllyin (toisaalta jos takapuolessa sattuisi olemaan tahroja, siinähän se samalla hoituisi :)
- avuksi tarvitaan mekaanista hankausta, ja se voi auttaa siihenkin että aine leviää tasaisesti..
+ autoon tuli kiva tuoksu, vaikka näyttääkin että tahrat ei lähteneet, osa kyllä lähti, se on vaan kuvaajasta kiinni kun toi after kuva näyttää melkein pahemmalta

Niin ja sanompahan vaan, että tahroista pahinta on kesällä autoon sulanut jäätelö, että silleen..

Uusintakäsittely 7.10.2011


Hahaa, looks much better, dont u think ?

Eli mitä tästä opimme - älä luovuta eka kerralla. Itseasiassa melkein kaikki tahranpoistot, mitä olen itse tehnyt ja olen valinnut todella vaikeita tahroja testikäsittelyyn, ovat vaatineet uusintakäsittelyn.

Oikein huvittaa itseänikin, kun "jostain syystä" olen viime viikkoina oikein innostunut tästä asiasta, varmaan syynä on se, että nyt kun minulla on käytössä laaja repertuaari tahranpoistoaineita, niin mielellään testaakin tuotteita. Ja kyllä usein on harmittanut, kun joku vaate on tosiaan käyttökelvoton tahrojen takia.. TAI niinhän minä luulin aiemmin, kannattaa kokeilla näinä tarkan markan (euron) aikoina..

Muuten kampanja alkaa lähestyä loppuaan, odottelen muutamalta ihmiseltä testaustuloksia ja sempä jälkeen onkin loppuraportin aika. Vielä minä kuitenkin meinaan yhet pinkit kuvat tänne repäistä, vessan - yllätys, yllätys pinkki matto pyörii pesukoneessa.......

Tuossapa sitten viimeinen oma kampanjatestaus. Levitin tahroihin Vanish Oxi Action Sohva & Matto -tahranpoistajaa ja sitten pesukoneeseen. Tulos on näkyvissä, puhtaaksi tuli.

Sitten alkaapi olla loppuraportin tekemisen paikka. Kiitos teille lukijat, jotka kävitte katselemassa testaustuloksiani. Lopputuloksena voisin sanoa " Luotan Pinkkiin"

Täällä CayaBuzzadorPesola SiilinjärviCity Päätän raporttini !